Liesiturvalaitteet
25.8.2009

Elektroniset hellapoliisit
• Cabinova-liesivahti
• Innohome Älyhellavahti SFC200i + Hellahälytin SA100
• LiesiVahti
• SAFERA-turvatekniikka
• YKE 2
• Fidepro-älypalovaroitin
Kodinkoneista sähkölieden huolimaton käyttö aiheuttaa eniten paloja. Liesi unohtuu tai kytkeytyy vahingossa päälle, jolloin liedellä oleva ruoka tai muu palava materiaali syttyy.
Tukesin tutkimuksen mukaan suurin osa sähköpaloista ja hyvin merkittävä osa niistä aiheutuvista vahinkokustannuksista sattuvat kotiympäristössä. Virheellisestä tai varomattomasta lieden käytöstä johtuneet palot ovat lisääntyneet voimakkaasti. Tulokset heijastelevat laajempaa yhteiskunnallista muutosta, väestön ikääntymistä ja yksin asuvien vanhusten määrän kasvua. Ne aiheuttavat paloturvallisuusriskejä asumismuodosta riippumatta.
Liesien turvalaitteet voidaan jakaa ennalta ehkäiseviin, vaaratilanteeseen reagoiviin ja paloa sammuttaviin. Ennalta ehkäisevät turvalaitteet estävät lieden kytkemisen vahingossa ja päälle unohtumisen. Ennalta ehkäisevää on myös lieden oikea sijoitus ja huolehtiminen esimerkiksi siitä, etteivät patalaput tai vaikkapa mausteet pääse vahingossa putoamaan lieden päälle.
Vaaratilanteessa reagoivat katkaisevat virran ja antavat hälytyksen. Paloa sammuttavat turvalaitteet varoittavat vaaratilanteesta ja tarvittaessa sammuttavat liesipalon.
Selvitimme ja vertailimme erilaisten liesiturvalaitteiden asennettavuutta ja ominaisuuksia, kuten käytettävyyttä ja toimintakykyä, ottaen huomioon erilaiset käyttötilanteet ja käyttäjät, esimerkiksi vanhukset, lapset ja huonomuistiset. Vertailun tavoitteena oli tuottaa tietoa erilaisten liesiturvalaitteiden mahdollisuuksista ehkäistä liesipaloja.
Liesiturvalaitteet asennettiin lieteen tai liesituulettimeen. Lisäksi kokeiltiin Fidepro-älypalovaroitinta, jolla voidaan parantaa koko kodin paloturvallisuutta.
Kokeita tehtiin kolmella erityyppisellä liedellä; valurauta, keraaminen ja induktio. Asennettavuudesta arvosteltiin asennusohjeet, laitteen sijoitus ja asennus, käyttöönoton helppous ja asetusten muuttaminen. Liesiturvalaitteiden toimintaperiaatteet ja toiminta käytännössä selvitettiin käyttötilanteita jäljittelevissä kokeissa. Niissä selvitettiin ruotsalaista menetelmää (Hjälpmedelinstitut 2004) soveltaen ja mitattiin muun muassa virrankatkaisuaikojen paikkansapitävyyttä ja missä lämpötilassa liesiturvalaitteen lämpötilatunnistin hälyttää ja laite katkaisee virran.
Todellisia käyttötilanteita jäljittelevissä kokeissa testattiin liesiturvalaitteiden toimintaa ja seurattiin, haittaako turvalaite normaalia ruoanlaittoa ja tuleeko turhia hälytyksiä.
Lue esittelystämme tarkemmin TM Rakennusmaailman numerosta 5/09, joka ilmestyi 26.8.
Osta koko juttu
Tulosta juttu

































