Plaza

Rakennus Maailma

Ostoskorisi on tyhjä

Pienpuhdistamot vertailuun

28.10.2009

putsaritkaikki

Vertailuumme osallistuu merkittävien valmistajien pientalokäyttöön suunnittelemat pienpuhdistamomallit. Ensi keväänä, ensimmäisen testisyklin valmistuttua, puhdistimien toiminnasta on saatu oikeata, tutkittua tietoa.

Vertailu tapahtuu Pernajan kunnan kirkonkylän puhdistamon läheisyydessä. Saimme testiämme varten kätevästi käyttöön puhdistamoon johdettavista viemärivesistä sivuhaaran.

Pienpuhdistamot ovat jo maassa paikoillaan, ja vertailulaitteiston asennus on loppusuoralla. Kun testijärjestelyt lähiaikoina ovat valmiit, alkaa puhdistimien ylösajo. Niihin panostetaan siemeneksi lietettä viereiseltä kyläpuhdistamolta, jolloin biologinen puhdistusprosessi käynnistyy. Siitä eteenpäin ryhdymme ottamaan näytteitä ja rekisteröimään kaikkia muitakin havaintoja.

Asetuksessa määrätään, että talousjäteveden ympäristöön joutuvaa kuormitusta on vähennettävä orgaanisen aineen osalta vähintään 90 prosenttia, kokonaisfosforin osalta vähintään 85 prosenttia ja kokonaistypen osalta vähintään 40 prosenttia verrattuna käsittelemättömän jäteveden kuormitukseen.

Asetus ei kuitenkaan edes vihjaa, kuinka tämä puhdistustulos tulee saavuttaa, vaan se jätetään vapaasti kiinteistön omistajan harkintaan. Ei siis riitä, että maaseudun asukas hankkii puhdistamon ja asennuttaa sen paikoilleen. Asetuksen mukaan hän on myös vastuussa siitä, että laite todellakin aina toimii suunnitellulla tavalla. Näin tehdään Suomessa maaseudun väestöstä paskapylvään vartijoita oikein asetuksella.

On ilmeistä, että useimmat pienpuhdistamot toimivat kuten pitääkin ja puhdistavat jäteveden vähintäinkin asetuksen vaatimusten mukaisesti. Yhtä ilmeistä on, että ne tekevät sen vain, jos kaikki niiden toimintaedellytykset ovat kunnossa. Tukkoon mennyt pienpuhdistamo voi olla luonnolle jopa haitallisempi kuin vanhat sakokaivot, koska sakokaivojen tilavuus oli sentään suurempi.

Pienpuhdistamoa on siis hoidettava, jotta se toimii. Vähimmäishuolto, jota kaikki tarvitsevat merkistä riippumatta, on saostuskemikaalin lisäys ja ajoittainen lietteen poisto. Se, kuinka tiiviisti puhdistamo tarvitsee muuta huoltoa ja kuinka hyvin se käytännössä toimii, ovat asioita, joihin meillä on parempia vastauksia ensi keväänä.

Ja kun käyttö jatkuu siitäkin eteenpäin, vastaukset vielä tarkentuvat.

Katso video

 Tarvitset flash player 9 katsellaksesi videota.

Lue nyt aloitetusta vertailustamme lisää TM Rakennusmaailman numerosta 7/09, joka ilmestyi 28.10.

Lisää ostoskoriin Osta koko juttu

Tulosta juttu Tulosta juttu

Tilaajapalvelut

Lehtiesittely
Tilaa lehti
Osoitteenmuutos
Tilausmuutokset

Mediatiedot

Lehti
Ilmestymis-ja aineistoaikataulu
Ilmoitushinnat
Verkkopalvelu
Ilmoitushinnat ja mainosmuodot
Tekniset tiedot

Näitä luetaan

TaskuMuron ensituntumat Nokia N8:sta

8.9.2010, 15.24 | TaskuMuro

Katselukertoja: 17548

Kommenttien lukumäärä: 94

Tästä se lähtee, AMD Radeon HD 6970 -näytönohjaimesta ensimmäinen kuva?

6.9.2010, 10.43 | Muropaketti

Katselukertoja: 6884

Kommenttien lukumäärä: 76

AMD luopuu läppäritarroista

4.9.2010, 13.49 | Muropaketti

Katselukertoja: 5837

Kommenttien lukumäärä: 32

Nämä puhuttavat

TaskuMuron ensituntumat Nokia N8:sta

8.9.2010, 15.24 | TaskuMuro

Katselukertoja: 17548

Kommenttien lukumäärä: 94

Tästä se lähtee, AMD Radeon HD 6970 -näytönohjaimesta ensimmäinen kuva?

6.9.2010, 10.43 | Muropaketti

Katselukertoja: 6884

Kommenttien lukumäärä: 76

Tietoa AMD:n uudesta Radeon HD 6000 -sarjasta

7.9.2010, 12.40 | Muropaketti

Katselukertoja: 4496

Kommenttien lukumäärä: 48